tiistai 30. joulukuuta 2014

RUOKAREMPPA


Ruokaremppa, josta uusi ura sai alkunsa
 












Olen Erja Mäkilä, 46-vuotias valmennusalanyrittäjä Espoosta. Olen aina ollut kiinnostunut ravintoasioista, mutta työ- ja perhe-elämäni oli hektistä ja vauhdikasta. Olen nyt suunnilleen saman ikäinen kun oma äitini oli kuollessaan ja olen miettinyt terveysasioita siitä asti. Minä olen pitänyt omaa ja läheisteni terveyttä todella tärkeänä -omista arvoistani tärkeimpänä. Lisäksi olin jo kauan sitten luvannut lapsilleni elää tosi vanhaksi. Kuitenkin, juuri se oma terveys on jäänyt toissijaiseksi elämän vaudissa, sekä ravinnon että liikunnan osalta. Olen ollut niitä ihmisiä, joiden vatsa kestää mitä vain ruokaa ja juomaa, sekä syömistä että syömättömyyttä. Aamuisin join kolme isoa mukillista vahvaa kahvia, monesti jäi väliin useita aterioita päivässä, nukuin huonosti, olin väsynyt ja minulla oli niska-hartiavaivoja, sain viikoittain migreenikohtauksia tai kovan päänsäryn. Söin todella paljon särkylääkkeitä. Liikuntana oli säännöllistä kävelyä koirien kanssa. En siis todellakaan elänyt niin kuin halusin.

POISTIN RUOKAVALIOSTANI VILJAT, SOKERIN, MAITOTUOTTEET JA SUOLAN - OLONI HELPOTTUI 














Viime syksynä kaipasin energisempää oloa ja harkitsin paastoa. Olen paastonnut nuorena ja tiesin että saan siitä hyvää oloa, puhdistumista ja energiaa. Päätin poistaa tietyt ruoka-aineet ruokavaliostani kolmeksi kuukaudeksi: viljat, sokerin, maitotuotteet ja suolan. Ensin paastosin viikon verran, mutta söin proteiinia ja sitten lisäsin ruokavaliooni kasvikset ja maitohappojogurtin. Paasto ja kehon puhdistaminen tarkoittaa sitä, että elimistöstä poistetaan kertyneitä myrkkyjä ja kuona-aineita syömällä kehoa puhdistavaa vitamiini-, hivenaine- ja antioksidanttipitoista ruokaa ja puhdistautumista tukevia lisäravinteita.

KONKREETTINEN MUUTOS - LAIHDUIN 21 KILOA
Mitä tapahtui? Paljon positiivisia asioita! Painoni lähti vihdoin laskemaan. Pääsin eroon migreenistä, niska-hartiaseudun jumituksista, sekä väsyneestä ja turvonneesta olosta. Seurauksena se, että vatsani voi hyvin ja energiaa on riittävästi. Nyt painan 21 kiloa vähemmän kuin viime syksynä, viskeraalinen rasva on tippunut yhdestätoista viiteen ja rasvaprosentti laskenut 10%. On ihan uskomaton  tunnne kun tiedostaa miltä keho tuntuu kun on ollut ilman viljaa, sokeria ja suolaa. Suolan olen toki lisännyt ruokavalioon takaisin ja tietyt hapanmaitotuotteet. Sokeri ei kuulu arkeeni ja näin ollen raakasuklaa on juhlieni herkku. Liikunta on säännöllinen osa elämääni ja sille on löytynyt aikaa. Tavoitteena on, että tämä nainen saa sixpackin. Minulla on oma valmentaja paikallisella Kauklahden kuntoklubilla. Henkilökohtaisen valmennuksen lisäksi teemme yhteistyötä ja pidämme yhteisiä luentoja ravinnosta sekä liikunnasta.

SUURIN MUUTOS KORVIEN VÄLISSÄ
Kaikkien edellämainittujen  tulosten jälkeen suurin muutos on kuitenkin tapahtunut korvien välissä, vaikkei sieltä yhtään kiloa lähtenytkään. Ymmärsin vihdoin, että jos haluan saavuttaa tavoitteeni, eli elää terveenä ja pitkään,  on sillä merkitystä mitä suuhuni laitan! Ihan joka päivä ja joka aterialla! Sokerin ja viljojen pois jättäminen arjestani ei tarkoita, että söisin huonolta maistuvaa ruokaa. Päinvastoin. Syön paljon maukkaampaa, laadukkaampaa ja parempaa ruokaa kuin ennen. En syö enää eineksiä. Pyrin ostamaan kaupasta mahdollisimman puhdasta ja laadukasta ruokaa ja luonnollisia kokonaisia raaka-aineita: lihaa, kalaa, kesäkurpitsaa, kaalia ja paprikaa. Kananmunia saamme nykyään kotipihalta, omasta kanalastamme. Nyt tiedän, että  kanat elävät hyvän elämän ja että tarjoamme niille puhdasta laadukasta ravintoa.


















VALMENTAMISEN AMMATTILAINEN
Koska koin itse ravintoremontin merkityksellisenä, niin halusin myös auttaa muita ja lähdin opiskelemaan ravintoasiantuntijaksi. Haluan ravintovalmennuksesta yhden tärkeän tukijalan Coaching Lighthouse yritykselleni liikkeenjohdon yksilövalmennuksen ja työelämän kehiittämisen rinnalle. Osa asiakkaistani on myös liikkeenjohdon yksilövalmennusasiakkaitani. Ravintoasiantuntija-opinnot ovat vielä kesken, mutta olen  taustani vuoksi valmentanut jo useita asiakkaita. Olemme heittäneet universumiin ainakin 100 kiloa, useita migreeneitä, turhan korkeat verenpaineet, sokerit, kolesterolit sekä väsymystä ja vetämätöntä oloa. Tilalle asiakkaani ovat saaneet terveyttä, hyvää oloa ja energiaa! Minusta on ihanaa auttaa muita ja nautin siitä kun asiakkaani saavat vaikuttavia tuloksia ja lähtevät tekemään ruokaremonttia. Olen valmentamisen ammattilainen ja panostan ravinto-ohjauksen lisäksi erityisesti mielen muutokseen, henkiseen sparraukseen ja stressin vähentämiseen.  Minulle yrittäjänä trkeä asia  on yhteistyöverkosto eri alan ammattilaisista. Verkostossa on ammattilaisia liittyen: tietysti ravintovalmentamiseen, laadukkaaseen puhtaaseen luomuruokaan, liikuntaan ja mindfulness harjoittamiseen, sekä terveydenhuollon ammattilaisia.

ASIAKKAAN TARINA: SATU ESPOOSTA

Koen että ravintovalmennus on asia jossa minä valmentajana olen mahdollistaja, asiakas on pääosassa ja tekee todella kovan työn. Siksi haluan tässäkin nostaa asiakkaani tarinan keskiöön. Itse olen usein kyyneleet silmissä onnesta, kun kuulen näitä vaikuttavia ja pysähdyttäviä tarinoita. Koen että tämä on minun tapani tehdä maailmasta parempi paikka, asiakas kerrallaan.

Olen keski-ikäinen nainen, joka pyörittää yksityistä taidepainotteista päiväkotia Espoossa. Päiväkotini nimi on Pk Satusydän. Päivät ovat aika työntäyteisiä, koska toimin lapsiryhmässä lastentarhanopettajana sekä päiväkodin johtajana. Vastaan pedagogisesta suunnittelusta ja lisäksi teen päiväkodin hallintotyöt. Vuosien saatossa kiloja alkoi kertyä ja farkkukoot suurenivat suurenemistaan. Syksyllä 2013 aloitin uudelleen vanhan harrastukseni joogan, huomatakseni, että asanoihin taipuu aika paljon kehnommin kun kehon rasvakerros on tiellä. Sattumalta ja  universumin järjestämänä menin reikiasiakkaani Erja Mäkilän järjestämään ravintoinfo-tilaisuuteen ja kuulin ensimmäistä kertaa hänen tarinansa! Päätin kokeilla kuuria, eihän se ota jos ei annakaan. Lähtötilanteeni oli seuraavanlainen: hengästyin helposti rapuissa, jooga-asanat olivat vaikeita tehdä, kun maha kinnasi vastaan. Painoakin oli kertynyt 94 kg ja rasvaprosenttini oli korkea. Lisäksi migreeni vaivasi lähes viikottain. Mieliala oli alakuloinen, johon lääkkeeksi söin suklaata, pitsaa ja kaikkea muuta näennäisesti "hyvää".

Ravintoremontin ensimmäisen puhdistavan viikon aikana ylimääräinen turvotus lähti pois ja rasvasolut saivat kyytiä. Viikkojen kuluessa farkkukoot pienenivät neljällä numerolla
48 - 42.

Tällä hetkellä painoa on pudonnut 14 kiloa kolmessa ja puolessa kuukaudessa. Tarkoitus on karistaa vielä muutamia kiloja, jolloin olen nuoruusiän painossani. Jooga-asanat sujuvat leikiten, en enää hengästy portaissa, migreeni on helpottanut ja ennen kaikkea mieli on virkistynyt. Entinen kärttyilijä on nykyään iloinen ihminen. Ruokakaapin sisältö on vaihtunut kokonaan. Hiilaripitoisia tuotteita on enää vähän, vain hapankorput ja riisikakut kuuluvat nykyään ruokavaliooni. Poissa ovat pitsat, nuudelit, makaroni, vaalea leipä, karkit, makeat kaupan jogurtit. Agrikultttuurin tuoma vehnämössö on ikuisesti poistunut ruokavaliostani. Ruokakärryyn nostelen tätä nykyä vain broileria, kalaa, vihanneksia, marjoja, hiukan hedelmiä ja kananmunia. Myös aito voi ja oliiviöljy kuuluvat ruokavaliooni nykyisin. "Kissanrasvavalmisteet" erilaiset kevytmargariinit joutavat romukoppaan. Olen saanut aimo annoksen uutta energiaa ja liikkumiseni on tullut aktiivisemmaksi. Entinen sohvaperuna joogaa lähes joka päivä, teen kävelylenkkejä ja ostinpa itselleni, ensimmästä kertaa kymmeneen vuoteen uudet kunnolliset juoksutossut. Opiskelin myös ChiBall- ohjaajaksi ja saan tammikuussa seasonal yoga-opettajan paperit. Opetan joogaa ja meditaatiota myös päiväkodissani. Tällä kaikella on merkitystä. Nykypäivän hektinen elämä vaikuttaa lapsiimme, tuleviin sukupolviin haitallisesti ja yritän omalla panoksellani tuoda uutta ajattelutapaa ja kehonhallintaa lapsiemme elämään. Ruokavalion muutos on antanut minulle uuden elämän. Solujen resetointi/uudistus on virkistänyt ja kristallisoinut mieleni. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa… Kiitos  myös ihanalle valmentajalleni Erja Mäkilälle uudesta elämästäni. Suosittelen elämäntapamuutosta kaikille!

 Tee sinäkin hyvä lukija rohkea elämäntapamuutos, se kannattaa!

 Terveisin,

 Erja Mäkilä
 p. 040-5332542
 erja.k.makila@gmail.com
 www.coachinglighthouse.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti